Arvoisa juhlaväki, 

kirjoittaessani tätä puhetta mietin, mitä itsenäisyys merkitsee minulle. Ensimmäisenä se tuo helposti mieleen Suomen sota-ajat ja taistelut Suomen itsenäisyydestä. Toki saamme kiittää tätä kaikkea siitä, että saamme harjoittaa suomalaista kulttuuria ja olla ylpeitä siitä.

Maassamme elää kuitenkin lukuisten vähemmistökansojen edustajia, joilla ei ole vieläkään aidosti tasavertaisia etuuksia itse perisuomalaisten kanssa. Ei ollut myöskään saamelaisilla aina – vaikka eri saamelaisheimot ovat alkuperäiskansana asuttaneet koko Pohjolaa jo ennen muuta asutusta. Nykyäänkin Suomen suurin saamelaiskylä on Helsinki, sillä monet ovat muuttaneet tänne esimerkiksi opiskelupaikan perässä – näin minäkin tein.

Voin ylpeästi sanoa olevani suomalainen, mutta vielä tätäkin ylpeämmin kannan saamelaista perimääni. Olen siis suomalainen, muhto mun lean maid sápmelaš.

Isäni puhuu äidinkielenään pohjoissaamea, joka on tunnettu myös nimellä tunturisaame. Vuosikymmeniä sitten, kun hänen siskonsa lähti kouluun, saamen kielen puhuminen oli koulussa jyrkästi kielletty. Tätini joutui siis aivan ummikkona kouluun, osaamatta sanaakaan suomea. Voisitteko kuvitella menevänne kouluun osaamatta sanaakaan kieltä? Onneksi nykyään samassa peruskoulussa on 2 – 3 kieliluokkaa eri saamenkielisille oppilaille. 

Yhteiskuntamme on kehittynyt paljon reilussa sadassa itsenäisessä vuodessaan; tuberkuloosi voitettiin, peruskoulu tuli pakolliseksi kaikille lapsille ja koulutus on muutenkin kehittynyt, ja matka kohti tasa-arvoista maata on edennyt valtavasti. 

Itse otin ensimmäisen askeleeni kohti itsenäistä elämää 16-vuotiaana, kun muutin kotoa Inarista tuhannen kilometrin päähän Helsinkiin lukioon. Se oli yksi parhaista päätöksistä, minkä olen tehnyt, sillä päädyin opiskelemaan Maunulaan, ja löysin elämäni ensimmäiset oikeat ystäväni. Lapissa minulla oli nimittäin pitkä matka kylälle, joten ainoat ystäväni olivat porot ja äiti (mu bohcco ja eadni). Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen siitä, että vanhempani, erityisesti äitini, tukivat muuttoani Suomen toiselle puolelle. 

Uuteen ja tuntemattomaan hyppääminen voi tuntua aivan älyttömän pelottavalta – mutta elämässä ei opi mitään, jos ei haasta itseään. Ensimmäinen askel on aina vaikein, mutta mä lupaan, että se on sen arvoista. Uskalla olla oma itsesi.

Itsenäisyys on minulle kaikki kaikessa – se on vapautta olla oma itsensä ja toteuttaa omaa elämäänsä haluamallaan tavalla – vaikeuksineen ja iloineen.

Vaikka minä itsenäistyin jo 16-vuotiaana, suurin osa nuorista itsenäistyy vasta lukion jälkeen, minne heidän tiensä ikinä viekin. Tänäänkin meidän koulustamme valmistuu nuoria aikuisia, jotka ovat rankan lukiotaipaleensa päässä ja lähtevät uusille teille.

Toivotan siis onnea ja menestystä teille valmistuneille, mutta toivon myös jaksamista ja sisua ihan teille kaikille, sillä elämä ei todellakaan ole pelkkää strömssöötä. Silti se on kaikkien menneiden ja tulevien vaikeuksien arvoista. Mitä tekisimmekään, jos meillä ei olisi lainkaan itsenäisyyttä?

Hyvää itsenäisyyspäivää ja lämmintä joulunodotusta! Bures iehčanasvuohta beaivi ja liekkas juovla vuordámuš!

Mággá Länsman

Kuvat Salli Kulmala