Kevätlukukauden elokuvakasvatus alkoi vauhdikkaasti heti loman jälkeen torstaina 9.1.2020 Kinopalatsin suurimmassa salissa. Tilausnäytännössä paikalla oli ennätysmäärä koulumme väkeä, ja 300 katsojan siirryttyä päivän päätteeksi julkisilla kulkuvälineillä Finnkinon teatteriin tunnelma oli korkealla. Lukiolaiset maksoivat lippunsa itse, ja koulu tarjosi elokuvaelämyksen kahdeksasluokkalaisille, joita oli paikalla koko ikäluokka.
Oppiaine- ja kouluasterajat ylittyivät helposti 15 opettajan tuotua oman oppiaineensa ryhmiä tilaisuuteen. Blinded by the Light -elokuva on monikäyttöinen ja taipuu esimerkiksi suomen kielen ja kirjallisuuden, suomi toisena kielenä ja kirjallisuuden, englannin, yhteiskuntaopin ja musiikin opetukseen. Elokuvan tematiikasta, kuten itsensä löytämisestä, rasismista, yhteiskunnan muutoksista, kulttuurieroista, ystävyys- ja perhesuhteiden tärkeydestä, ennakkoluulojen voittamisesta, musiikin, kirjoittamisen, koulutuksen, mielekkään työn ja oman äänen ja itsensä ilmaisemisen merkityksestä keskustellaan oppiaineiden näkökulmista. Keskustelujen lisäksi abiturientit kirjoittavat elokuvasta lukutaidon kokeen harjoitustekstejä ja suomi toisena kielenä -kursseilla käännetään Springsteenin hiteistä suomenkielisiä versioita. Lisäksi eri ryhmissä eritellään konteksteja, ideologisia ristiriitoja sekä tarinan ja kerronnan keinoja.
Tilaisuus sujui hyvin, ja oman porukan kesken tunnelma on aina erityinen verrattuna tavallisiin, kaikille avoimiin näytäntöihin: uskalletaan eläytyä ja elää mukana. Yhdessä kokeminen vaikuttaa vahvasti yhteisöllisyyteen.
Teksti Juha-Matti Tammela, kuvat Stella Ruus