Olen kirjoittanut peräkkäisistä opetustunneista jo kaksi kertaa tähän blogiin. Ensimmäisessä kirjoituksessa kokeiluluokkana oli matematiikkapainotteinen 9.-luokka, joka piti kokeilusta hyvin paljon. Toisessa kirjoituksessa kokeiluluokkana oli matematiikkapainotteinen 7.-luokka, joka myös piti kokeilusta, mutta ei aivan niin paljoa kuin 9. luokkalaiset. Kahden peräkkäiset oppitunnin idea joutui kuitenkin todelliseen tulikokeeseen, kun opetin tällä tavalla kurssin historiaa liikuntapainotteiselle 7. luokalle.
Ennakko-odotusten mukaisesti liikuntaluokkalaiset suhtautuivat asiaan vähiten innostuneesti. Toisaalta on hyvä huomata, että suhtautuminen tuplatunteihin ei eroa suuresti matematiikkapainotteiseen rinnakkaisluokkaan, muuten kuin sillä tavalla, että vastaajista erottuu kolmen oppilaan oppositio, jolle tuplatunnit taisivat olla todellista tervanjuontia. Myös avoimissa vastauksissa tuodaan samoja hyviä puolia esille, mutta myös ensi kertaa kriittisiä äänenpainoja.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.
“Ehtii enemmän; Asiaan voi perehtyä enemmän, kun ei vaihdu tunti heti”
“Ei tarvitse vaihtaa luokkaa ja aikaa on enemmän”
“Pystyt jatkamaan vaikka projektia ja pystyy keskittymään aiheeseen asiat jää paremmin mieleen ja pystyy jatkamaan jotain asiaa jota ei ehdi 75min tajuamaan”
“On kivaa kun ei ole paljoa kirjoja mukana”
“Saa paljon aikaan”
“Oppimisjakson päätteeksi pidetään koe, jonka opettaja tarkistaa ja arvioi. Tai ei sittenkään! Sillä on olemassa parempiakin vaihtoehtoja perinteisen kokeen tilalle, jotka vähentävät opettajan työkuormaa ja lisäävät oppilaiden oppimiseen ohjaavaa työkuormaa. Moni opettaja valittaa, kuinka paljon he ahkeroivat kotonaan lukiessaan oppilaiden koevastauksia ja kirjoittaessaan palautetta, joita oppilaat eivät sitten kuitenkaan tule hakemaan tai hyödynnä täysimääräisesti oman oppimisensa tukena.
Tässä on työnjako ymmärretty täysin väärin. Sekä unohdettu se, että oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa, ei vaihtamalla kirjoitettuja viestejä paperilla. Kukaan ei voi oppia toisen puolesta, vaan oppijan on itse tehtävä se työ. Riippumatta siitä, miten paljon opettaja hikoilee ja ahertaa kotonaan, työ ei automaattisesti siirry oppilaiden henkisen pääoman kasvuksi.”
Oppii enemmän ja pystyy paneutumaan paremmin tiettyyn aiheeseen.
Oppii paremmin ja ehtii rauhoittua.
Mitä opettajan sitten tulisi ajatella tällaisista tuloksista? Myös väittämien vastauksissa kaikki paitsi kolme oppilasta kertovat, että tuplatunneilla on helpompi keskittyä ja tuplatunnit ovat hyödyllisiä projektityöskentelyssä. Toisaalta kolmen oppilaan näkökulmasta kyseessä tuntuu olevan jonkinlainen opettajien keksimä uusi kiero tapa tehdä oppilaiden elämä kurjaksi. Pohdinta on sama kuin usein peruskoulussa – edetäänkö etevien tavalla vai painetaanko jarrua, että kaikki pysyvät kyydissä?
Mitä sitten ajattelen tuplatunti-kokeilusta näin kolmen kurssin jälkeen? Kokeilu on minusta osoittanut, että koulun rakenteita kannattaa kyseenalaistaa. Kahden ja puolen tunnin mittaisessa ajanjaksossa pystyy avaamaan, paneutumaan ja tekemään eri tavalla – tuplatunti tuntui minusta usein siltä, kuin käytössäni olisi ollut kolme tuntia opetettavaa aikaa. Parhaiten tuplatunnit sopivat hieman vanhemmille oppilaille ja ehkäpä reaaliaineisiin, mutta näyttää siltä että etevät ja motivoituneet oppilaat pitävät tuplatunneista myös 7. luokalla ja ovat valmiita kokeilemaan niitä myös muissa oppiaineissa.
Kuva: Pixabay
Teksti: Jere Linnanen
