Maaliskuussa Koulukino tarjosi meille ruotsalaisen elokuvan Nuori Astrid (2018), joka kertoo kaikille tutun lastenkirjailija Astrid Lindgrenin nuoruuden dramaattisista vaiheista. Elokuvassa Astrid aloittaa suhteen huomattavsti vanhemman työnantajansa kanssa ja saa aviottoman lapsen, jonka joutuu jättämään useaksi vuodeksi sijaiskotiin Tanskaan. Elokuvaa käsiteltiin äidinkielen, ruotsin ja kuvataiteen tunneilla.
Nuori Astrid sai osakseen kehuja ja herätti runsaasti keskustelua. Pohdimme muun muassa sitä, mitä Astrid Lindgren itse olisi ajatellut elokuvasta (“Uskon että Astrid suhtautuisi kriittisesti elokuvaan. Kuka nyt haluaisi että omasta elämästään paljastetaan tuollaisia ‘kohuja’ noin tarkasti kuvailtuna.”) ja miksi juuri tämä vaihe kirjailijan pitkästä elämästä oli valittu elokuvan aiheeksi (“Koska Astridin surullisella nuoruudella oli suuri vaikutus Astridin kirjoitustyyliin ja tarinoiden taustalla oli selkeitä vaikutteita nuoruudesta.”)
Lisäksi keskusteltiin Astridin lapsuudenperheen ja ympäröivän maalaisyhteisön suhtautumisesta tapahtumiin sekä elokuvan tarjoamasta ajankuvasta. Katsojien huomio kiinnittyi vanhanaikaisiin kirjoituskoneisiin, joilla nuori Astrid kirjoitti, ja toisaalta c-kasetteihin, joilta vanha Astrid kuunteli lasten tervehdyksiä 80- tai 90-luvulle sijoittuvissa kohtauksissa. Myös elokuvan puvustus sekä 20-luvun viiksimuoti herättivät keskustelua.
Nuori Astrid -elokuvasta on tarjolla toinen Koulukino-näytös toukokuussa.
Kata Melajärvi