Tänä syksynä 9B on tutustunut mediaan ja valeuutisiin yhtenä aiheena yhteiskuntaopissa. Kutsuimme kouluun asiantuntijavieraaksi Riikka Luukkosen Yleltä. Toimittajan vierailu sujui niin kiinnostavien keskusteluiden merkeissä, että 9B luokka kutsuttiin puolestaan vierailemaan Ylellä. Saimme sovituksi vierailuajan viimeiselle kouluviikolle ennen joululomaa ja olimme kaikki yllättyneitä Riikan ja Ylen vieraanvaraisuudesta.
Pääsimme 9B luokan kanssa mm. kurkkimaan aamu-uutisten tekemistä ohjaamosta, tapaamaan aamu-tv:n juontajia Antti Sahlströmiä ja Nicklas Wanckea, ottamaan kuvia studiossa sekä kuulemaan Syyrian ja Irakin alueellakin työskennellyttä ulkomaantoimittaja Tom Kankkosta. Oppaamme Riikka tuntui tuntevan kaikki yleläiset ja kolmen tunnin vierailuun mahtui monenlaisia kohtaamisia, ihmettelyä ja mielenkiintoisia keskusteluita.
Opettajana jäin pohtimaan sitä, kuinka tärkeää on vierailla oppilaiden kanssa koulun ulkopuolella. Päivän aikana monet eri aikuiset toimivat roolimalleina nuorille ja korostivat kuin ohimennen sosiaalisten taitojen, teknisten taitojen, yhteistyötaitojen, itseohjautuvuuden, kielitaidon ja yleissivistyksen merkitystä. Uskon että tämä motivoi nuoria entisestään harjoittelemaan näitä taitoja koulussa – ainakin vierailu sai minut opettajana miettimään vielä enemmän sitä, miten näitä taitoja voitaisiin oppia vielä enemmän omilla tunneillani.
Päivän aikana tutustuttiin mm. studioon, ohjaamoon ja ulkomaantoimittajan turvavarusteisiin.
Vierailu kantoi myös hedelmää – 9B kutsuttiin Ylen uutisluokaksi. En itsekään vielä tiedä aivan tarkkaan mitä tämä käytännössä tarkoittaa, mutta meillä on 9B:n kanssa kevät aikaa ottaa asiasta selvää! Kiitos vielä kaikille teille, jotka jaksatte antaa ajastanne ja näyttää esimerkkiä seuraavalle sukupolvelle!
Kuvat ja teksti: Jere Linnanen