Osana tutoropettajien koulutusta osallistuin kuukausi sitten Leo Straniuksen koulutukseen itsensä johtamisesta. Koulutuksessa kannustettiin haastamaan itseään erilaisiin kuukauden kokeiluihin. Päätin ryhtyä kuukauden mittaiseen kokeiluun, jossa herään aikasin ja työskentelen koululla joka päivä kahdeksan tuntia: klo 07-15. Halusin kokeilla, ehtiikö opettajan työn tehdä 40 tunnin työviikossa. Haluan jakaa kokeilun tuloksen tässä kirjoituksessa.
Ennen kokeilua olin opettaja, joka pyrki minimoimaan ajan työpaikalla. Valmistelin materiaalia ja korjasin kokeita usein kotona. Samalla tuli tehtyä vähän muutakin ja minulla ei ollut selkeää käsitystä siitä, milloin teen työt tai mitkä työt ovat prioriteettilistalla korkealla. Usein työpäivän jälkeen oli tunne siitä, että asiat jäivät tekemättä ja itse asiassa työpäivän päättyminen ei ollut mikään selkeä hetki, vaan mieleen tupsahteli työtehtäviä vielä iltaisinkin.
Kokeilu on ollut henkilökohtaisesti toimiva ratkaisu, koska olen pyrkinyt järjestelemään ja aikatauluttamaan työtäni paremmin. Aamulla teen päivän tärkeimmät ja keskittymistä vaativat asiat, kuten kurssien suunnittelemisen ja arvioinnin, ennen opetustuntien alkamista. Opetustuntien jälkeen hoidan rutiinityöt, kuten wilma-merkinnät ja sähköpostin lukemisen. En aloita uusia työtehtäviä, vaan siirrän asiat to-do -listaan ja aikataulutan seuraavan työpäivän mahdollisimman tarkasti. Joka päivällä on tavoite ja kun tavoite on saavutettu, voi hyvillä mielin lähteä viettämään vapaa-aikaa ilman mieleen pomppaavia työasioita.
Huomasin hyvin nopeasti, että vaikka käytän joka päivä aikaa työn suunnittelemiseen, olin paljon tehokkaampi uudella järjestelmällä kuin vanhalla. To do -listat pienenivät ja työperäinen stressi helpottui. Huomasin, että 40 tunnin työviikko, hyvin suunniteltuna, riitti ainakin oman opettajan toimenkuvani tekemiseen, vaikka ennen minusta tuntui että hukuin töihin. Tosin on pakko sanoa kokeilun paljastaneen, että opettajan työ on yhä enemmän toimistotyötä ja yhä vähemmän “vain opettamista”.
Lähdin kokeiluun itsekkäistä tavoitteista, mutta päädyin löytämään yllättäviä bonuksia. Opettajanhuone on jollakin tapaa elävä organismi, kollektiivi joka elää ja hengittää. Näin kollegoissa uusia vahvuuksia, erilaisia tapoja järjestää oma työ. Opettajat jakoivat materiaalia, harjoittelivat yhdessä koodaamista, nauroivat onnistumisia ja sattumuksia. Näin hiljaista johtajuutta ja vuosikymmeniä kestävää toveruutta. Uskon että terve opettajanhuone kertoo terveestä koulusta.
Huomasin nopeasti, että on olemassa useita tapoja järjestää opettajan työ itselleen ja elämäntilanteelleen sopivaksi kokonaisuudeksi ja että itse asiassa on olemassa monenlaista tapoja olla mahtava opettaja. Joskus tähän vapauteen on kuitenkin helppo eksyä. Vaikka polut ovat erilaisia ja jokaisen on löydettävä omansa, opettajan kuin opettajan olisi hyvä aika ajoin pysähtyä ja kysyä: toimiiko tämä minulle? Toivon että olisin itse tehnyt niin hieman aikaisemmin.
Kuva: Salli Kulmala
Teksti: Jere Linnanen
