Lapin kesäkoulu 2023

Perinteikäs Lapin kesäkoulu suuntautui tänä vuonna Nuorgamiin Tenojoen rannalle. Innokas joukko matematiikkalukiolaisia ja neljä opettajaa pakkasivat bussin täyteen ruokaa ja tarvikkeita ja lähtivät pitkälle matkalle kohti suomineidon päälakea tavoitteenaan opiskella reilun viikon verran matematiikkaa, biologiaa ja maantiedettä.

Maanantai 5.6.2023

Aamulla pakkaus kohti Suomen päälakea, Nuorgamia, sujui ripein ottein: bussi liikkui jo kello 7.58 eli 2 minuuttia etuajassa. Lapissa jo kerran olleet osasivat asennoitua bussissa matkustamiseen alusta asti ja valitsivat yksin istumisen mukavuuden takaamiseksi. Ensi kertaa matkalla olevat tekivät konkareiden mielestä virheen istuessaan takapenkillä 5 henkeä yhdessä rykelmässä. Paikat kuitenkin muuttuivat runsaasti matkan aikana.

Ylioppilaat Elmo ja Erik pelaamassa shakkia bussin käytävällä.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Hirvaskankaan ABC:llä. Siellä opiskelijat pääsivät nauttimaan seisovan pöydän, Hesburgerin ja à la carte -listan antimista. Kaupan antimia ostettiin tulevaa matkaa varten.

Opiskelijat söivät lämmintä ruokaa Hirvaskankaan ABC:llä.

Napapiirin pohjoispuolelle siirryttiin kello 18.53. Ensi kerran aurinko laskee Utsjoen kunnassa joskus heinäkuun lopulla. Yöt tulevat siis olemaan vaaleita — toivottavasti henkilöillä on mukanaan unimaskeja sekä mökissä kaihtimia ja verhoja.

Opettajien mielestä matkalla oli suotavaa tehdä eläin- ja kasvihavaintoja. Opiskelijoille jaettiin jo alkumatkasta biologian ja maantieteen monisteniput. Opiskelijoiden keskuudessa syöminen, nukkuminen sekä pelien –  kuten shakin ja mafioson – pelaaminen olivat suosiossa ja havaintojen tekeminen jäi vähemmälle. Aina välillä bussissa kuitenkin huudeltiin kiinnostavia lajihavaintoja, kuten poroja! 

Opettajat Ville Tilvis ja Elina Sjöholm pelaamassa Der Herr Der Ringe Die Entscheidungia.

Viimeinen pysähdys tehtiin Sodankylässä. Silloin opiskelijoita ruokittiin vielä viimeistä kertaa sen päivän aikana. Makkaroiden paistuessa osa opiskelijoista bongasi lintuja, kuten haarapääskyn. Ilma oli viileä ja hiukan sateinen: kauempana pilvien seassa bongattiin myös sateenkaari. 

Viimeinen pysähdys Sodankylässä.
Opiskelijat paistamassa makkaraa Sodankylän pysähdyspaikalla.

Bussi saapui alkuperäistä arvioitua saapumisaikaa puolisen tuntia aiemmin: perillä oltiin noin puoli kaksi, siis aamuyöllä klo 1.30. Armoton auton purku alkoi heti ensimmäisten astuessa ulos bussista. Omat tavarat ja bussin sisällä olleita eväitä sun muita raahattiin vauhdilla terassille. Sää oli tuulinen, mutta onneksemme ei satanut (tai no… ehkä vähän tihkutti). Osa pääsi nukkumaan jo ennen kahta, kun taas toiset olivat vielä laittamassa itselleen petiä. Telttojakin lähdettiin pystyttämään. Ilta hiljeni kuitenkin nopeasti ja nukkumaan mentiin päivästä väsyneinä sekä tyytyväisinä ja odottaen jo seuraavaa aamua.

Paleoproterotsooinen poro: Anniina, Vlad, Marianna ja Siiri

Tiistai 6.6.2023

Vietimme ensimmäinen kokonaisen päivän Tenon temppelissä. Heräsimme poikkeuksellisen myöhään, koska saavuimme niin myöhään illalla/yöllä perille. Nousimme teltoista, sängyistä, lattialta ja sohvilta syömään aamupalaa.

Kuva mokistämme

Aloitimme opiskelun matematiikan kompleksiluvuista, jotka tuntuivat aluksi haastavilta. Matematiikan jälkeen lounastimme herkullista lounasta. Lounaan jälkeen tutustuimme biologian opintojaksoon. Bilsassa meidän piti seurata koivunlehtien kasvua, mutta koivujen lehdet olivat kasvaneet jo liikaa, koska mökin alueella oli ollut tavanomaista lämpimämpää. Tämän vuoksi seurasimmekin maitohorsmien tai metsäkortteiden kasvua. Bilsan jälkeen illalla meillä oli päivällinen, jonka jälkeen alkoi vapaa-aika.

Lettu paistumassa mökin nuotiopaikalla

Illalla osa opiskelijoista paistoi lettuja ja jotkut menivät saunomaan. Jotkut kävivät jopa uimassa Tenojoessa. Saunomisen jälkeen sisällä pelattiin shakkia ja muita pelejä.

Intensiiviset shakkiottelut meneillään

Hiidenkirnut: Aarni, Julius, Miska ja Vilho

Keskiviikko 7.6.2023

Heräsimme aamulla kahdeksalta, söimme aamupalaa ja opiskelimme kompleksilukujen napakoordinaattiesityksestä. Aamulla koulun vanha opettaja, Esa Lappi, johdatti opiskelijat napakoordinaatiston yksinkertaiseen maailmaan ja kertoi urastaan ja kauhutarinan toisen asteen yhtälön numeerisesta ratkaisusta.

Esa Lappi opettamassa matematiikkaa ja kertomassa tarinoita

Kompleksilukujen opiskelun ja mehevän lounaan jälkeen, lähdimme retkelle Turun yliopiston omistamalle Kevon tutkimusasemalle. Paikanpäällä Kevon tutkimuslaitoksen professori piti luennon, joka muistutti paljon arjen opiskelulta. Luennossa kerrottiin paikallisesta luonnosta ja siihen kohdistuvista, etenkin ilmastonmuutoksen aiheuttamista muutoksista.

Luento Turun yliopiston Kevon tutkimusasemalla

Luennon jälkeen professori näytti tutkimusalueen ympäristöä. Tutkimusalueella oli todella mielenkiintoinen rajattu alue, jonne poroja ei olla päästetty moneen vuosikymmeneen. Siellä oli huomattavasti enemmän jäkälää ympäröivään maastoon verrattuna.

Runsasjäkäläinen alue

Tutkimusalueella oli myös erilaisia tutkimusvälineitä, kuten vedenlaadun testeihin tarkoitetut tankit. Yhdessä tankissa luki water control, joka oli lyhennetty koomisesti WC:ksi. Merkittävää Kevon tutkimusalueella on se, että Urho Kekkonen kävi sen avajaisissa. Nykyään tutkimusaseman rahoitus on vaakalaudalla.

Vedenlaadun tutkimustankit

Retkeä jatkoimme tekemällä rakkakivikossa jäkälätutkimusta. Siinä kartoitimme ja tunnistimme eri jäkälälajeja paperille piirrettyyn, hyvin pienestä alueesta tehtyyn, jäkäläkarttaan. Jäkälien tunnistaminen osottauttui yllättävän vaikeaksi ja yksi nimeltä mainitsematon opiskelija kiipesi turhautuessaan rakkamaata ylös ja löysi pesän.

Rakkakivikosta löydetty pesä

Retken jälkeen rentouduimme lautapelejä pelaten, lättyjä syöden ja saunoen.

Poronkäristys – Me kuollaan Lapin luonnossa: Vladimir, Tatu, Antero, Aapo

Torstai 8.6.

Aamulla heräsimme kello kahdeksan ja söimme tukevan aamupalan. Ennen opiskelun alkua säämittauksesta vastuussa ollut ryhmä kävi mittaamassa sään ja tekemässä sääennusteen seuraavalle kahdelletoista tunnille. Sen jälkeen opiskelimme kompleksilukujen funktioita ja trigonometriaa.

Ville Tilvis selittämässä matematiikkaa oppilaille

Ennen lounasta teimme eiliseltä jääneitä tehtäviä ja taistelimme uusien tehtävien parissa. Opiskelu keskeytyi ruokataukoon. Ruokana tänään oli makaronia ja jauhelihakastiketta. 

Opiskelijat yrittävät saada matikantehtäviä ratkaistua.
Lounaaksi syötiin makaronia ja jauhelihakastiketta.

Lounaan jälkeen jatkoimme matematiikan opiskelua hyvää vauhtia aina kello 14:30 alkaneeseen kahvi- ja pullataukoon saakka.

Opettajia pullakahveilla

Pullakahvien jälkeen opiskelimme vielä hetken matematiikkaa. Opettajat pyrkivät selventämään oppilaille matematiikan mutkat. Sen jälkeen lähdimme biologian retkelle luonnon helmaan. Retkellä käveltiin läheiselle tunturille ja tunnistettiin erilaisia kasveja. Tunturilta laskevalta suolta löytyi paljon erilaisia lajeja ja tunnistimme niitä kirjojen sekä opettajien avulla. Löysimme myös paljon eri eläinten jätöksiä ja jopa yhden tunturisopulin raadon.

Opiskelijoita retkellä lähitunturille

Retken jälkeen söimme illallista. Sen jälkeen pelasimme mafiosoa. Peliin osallistuivat melkein kaikki paikalla olijat, jopa bussikuski Timo saatiin mukaan peliin. Kyläläiset voittivat pelin. Mafioson jälkeen käytiin saunassa, paistettiin lettuja ja pelattiin erilaisia lautapelejä.

Mafioson pelisääntöjä selittämässä ylioppilas Erik

Perunat: Iida, Ilmari, Maria, Okko

Perjantai 9.6.2023

Aamulla herättyämme söimme makoisan aamupalan johon sisältyi leipää asiaan kuuluvilla lisukkeilla, puuroa sekä tuoreehkoja hedelmiä. 

 

Aamupalan jälkeen siirryimme matikan opiskeluun mandelbrotin joukkojen pariin. Mandelbrotin joukkojen opiskelu sujui rauhallisissa ja tuottoississa merkeissä. Elina Sjöholm pääsi myös näkemään Geran makeistuoteputiikin laillista toimintaa. Putiikin valikoima on erinomaisen laaja-alaista ja hinnat sopivan alhaisia.

Oppilaat löysivät useita kauniita ja prameita fraktaaleja.

Matikan teon ja mendelbrotin joukkojen jälkeen lähdimme bussilla Pulmankijärven rannalle, jossa sekä oppilaat, että Ville Tilvis heittelivät kiviä veteen. Jotkut oppilaat yrittivät myös murtaa oletettavasti hapettunutta rautaa sisältäviä kiviä.

Järven rannalla käynnin jälkeen siirryimme bussiin ja matkasimme suolle, jossa piirsimme 50cm x 50cm neliöstä kuvan paperille, sekä yritimme tunnistaa mitä rahkasammallajeja alueella oli. Rahkasammalten keräämisestä järjestettiin myös kisa. Tämän jälkeen siirryimme Palsasuolle. Päästyämme sinne, kairasimme näytteitä sieltä todistaaksemme, että ne todella ovat jäässä sekä Elmo hyppäsi turpeseen jättäen sinne jalanjälkensä Maunulan perinteen mukaan.

Palsasuolla
Jalanjäljet jätettiin suohon.
Suolla kasvillisuusruudun tekoa

Paluumatkalla pysähdyimme Isonkivenvaaralle pullakahveille sekä ihailemaan siellä olevaa isoa kiveä, jossa oli kartoitusmuistomerkki. Kävimme myös K-kaupassa, josta monet ostivat sekä herkkuja että niin himoittuja tarvikkeita.

Illalla ruuaksi oli wokattuja kasviksia sekä liha- tai kasviskastiketta tortillojen välissä. Tämän jälkeen oppilaat siirtyivätkin vapaa-ajan viettoon lautapelien, mafioson ja muiden hassutusten muodossa.

Puiden hakkaamista (ketään ei sattunut)

Viisi vaaraa: Onni, Georgijs, Matias ja David

Lauantai 10.6.

Lauantaina 10.6. heräsimme syömään aamupalaa, jonka jälkeen lähdimme pikaisesti pakkaamaan Norjan päiväretkeä varten. Norjan retki lähti käyntiin mallikkaasti kello 9.00 kolmen tunnin bussimatkalla Norjan itäisimpään kohtaan, Vårdøn saarelle. Pitkää bussimatkaa piristivät upeat näköalat Norjan rannikolta ja lukuisat eksoottiset lajihavainnot kuten merikotkat ja hylje.

Pieni kylä Varanginvuonon rannalla
Merimetsoja

Matkalla pysähdyttiin tauottelemaan Norjan näyttäville rannikoille, joista matkaan mukaan lähti useita matkamuistoja, kuten mereltä tuoksuvia luita, simpukoita ja kiviä.

Hylkeen luuranko

Vardø:n saarelle saapuminen järjestyi ajallaan ja mutkitta. Reissu oli näköalan arvoinen; upeat kalliomaisemat häkellyttivät matkailijat komeudellaan. Paikalla otettiin paljon kuvia ja kerättiin lisää matkamuistoja. Kohokohtana oli valashavainto. Ainakin kaksi lahtivalasta oli ruokailemassa lähellä rantaa.

Rantakallioita Värdøn saarella

Lahtivalas

Visiitti ranta-alueelle tapahtui laskuveden aikaan. Se oli otollinen aika kerätä silmiä miellyttäviä öttiäisiä ja möttiäisiä.

Paikan päällä paistettiin kanaa, maissia ja makkaraa. Ruoka maistui pitkän päivän jälkeen kaikille hyvin. Matkan ilmapiiri kotimatkalla oli väsymyksestä huolimatta yhtä hauska kuin tulomatkalla. Matkasta jäi kaikille ikimuistoinen kokemus, ja käteen jäi matkamuistoja.

Lähes kaikki leiriläiset ryhmäkuvassa Vardøssä.

Nöhöpeurat: Linnea, Viljo, Erik ja Elmo

Sunnuntai 11.6.2023

Aamulla heräsimme taas suoraan aamupalapöytään kello 8 lähtien. Nöhöpeiroilla (Elmo, Erik, Linnea, Viljo) oli aamuvarhain säävuoro ennen 9 alkanutta matematiikan teoriasessiota.

Opiskelijat ja opettajat nauttimassa aamupalaa.

Aamulla tehtiin matematiikkaa omatoimisesti opettajien avustuksella yhteisen opetustuokion jälkeen. Kello 12 syötiin ruokaa, kuten yleensä, ja kello 13.17 bussi nytkähti taas liikkeelle. Määränpäänä tällä kertaa oli suistoalue, jossa Tenojoki laskee Tenovuonoon. Palasimme siis taas Norjan puolelle. Suurin osa opiskelijoista innostui tämän viikon ennätyslämpimästä säästä ja päättikin laittaa t-paidan päälleen – tai hypätä jäättömään Jäämereen, josta bongattiin hyljekin.

Opiskelijat bussissa

Vietimme aikaa Jäämeren rannalla kukin omalla tavallaan. Osa kävi uimassa, osa keräili ja ihaili kiviä, osa taas vain nautti säästä. Kyseisestä reissusta ei kuitenkaan kaikki täysin ehjinä selvinneet: kaksi opiskelijaa saivat haavoja ja niihin laastarit. Yksi opiskelija sai käteensä niin syvän haavan kivestä, että takaisintulomatkalla – joka alkoi kello 15.50 – jouduttiin käymään norjalaisen terveysaseman kautta tikkauksessa.

Opiskelijoita uimassa Tenovuonossa.
Opettajia Tenojoensuulla
Evästauko Norjassa, terveyskeskuksen pihassa.

Illalla opiskelijat tekivät vielä iltapalaksi pannukakkua ja saunoivat. Osa myös pelasivat shakkia sekä muita pelejä. Osa opiskelijoista tekivät myös suomenkielisen version aiemmin vain saksankielisestä pelistä. Hiljaisuus alkoi tuttuun tapaan kello 23 (ainakin virallisesti). 

Paleoproterotsooinen poro: Anniina, Vlad, Marianna ja Siiri

Maanantai 12.6.2023

Maanantaina herättiin tuttuun tapaan klo 8 aamiaiselle. Aamiaisen aikaan huomasimme, että kuistilla olevaan tiskien huuhteluastiaan oli hukkunut myyrä.

Tiskin huuhteluveteen hukkunut punamyyrä
Ruokavarastojen ehtyessä oppilaiden on pitänyt keksiä luovempia ideoita tarpeellisen ravinnon saamiseksi.

Aamiaisen jälkeen Elina piti luennon kvaternioista. Luennon ja pienen lepotauon jälkeen meillä alkoikin matematiikan koe kompleksiluvuista ja pian sen jälkeen biologian kasvitentti. Myöhemmin illalla vietettiin oppilaan syntymäpäivää. Juhlaa varten leivottiin herkulliset vadelma- ja omenakakut.

Kakkua varten keitetty omenaseos jäähdytettiin Tenojoessa.

Vadelma- ja omenakakku sekä muuta tarjottavaa

Päivälliseksi oli suunniteltu porsaankyljyksiä muurikalla paistettavaksi. Perunamuusi oli valmistettu ja lihat otettiin jääkaapista paistettavaksi, kunnes silloin huomattiin, että lihojen viimeinen käyttöpäivä oli mennyt jo 7.6. Lihat täytyi siis heittää roskiin ja sitten grillasimmekin vain makkaraa.

Porsaanlihat roskiksessa

Päivän päätteeksi aloitimme omien ja yhteisten tavaroidemme pakkaamisen seuraavan päivän lähtöä varten. Siivosimme myös mökin ja valmistauduimme aikaista herätystä varten.

Tavarat vietiin kuistille valmiiksi lähtöä varten.

Hiidenkirnut: Aarni, Julius, Miska ja Vilho

Tiistai 13.6. 

Tiistaiaamuna heräsimme jo viideltä pakkaamaan, tekemään eväitä ja siivoamaan. Viikon aikana kertyneet tavarat kannettiin pihalle, matot tampattiin, keittiö puunattiin ja tavarat kannettiin bussiin, jonka tavaratila olikin mukavasti väljempi, kun kaikki mukana ollut ruoka oli syöty.

Tehokkaan uurastuksen ansiosta bussi pääsi lähtemään kohti Helsinkiä ja Maunulaa jo ennen seitsemää. Matkalla bussissa nukuttiin, luettiin kirjaa, syötiin eväitä ja kerrattiin leirikoulussa opittuja asioita. Välillä pysähdyttiin huoltoasemille jaloittelemaan. Suomen mitat kävivät taas ilmi: neljän tunnin ajon jälkeen Rovaniemi oli yhä kaukana etelässä!

Unista porukkaa kotimatkalla. Kello on vasta kolme iltapäivällä.

Pienten kauneusunien lomassa opettajat arvioivat kurssisuorituksia ja jakoivat palkinnot biologian ja maantieteen päivän kysymyksistä sekä rahkasammalten tunnistuskisasta. Paras joukkue oli löytänyt suolta 28 eri lajia rahkasammalia ja tunnistanut niistä 24 lajilleen! Perillä koululla oltiin puolenyön jälkeen monta kokemusta ja ystävyyssuhdetta rikkaampina.

Opettajat: Elina, Elisa, Reeta ja Ville 

Edellinen artikkeli
Vuosikertomus 2022-2023
Seuraava artikkeli
Harppi-tiedekilpailu 2023
Ei tuloksia.