Arvioinnin tehtävä
Arviointi kuvaa, miten oppilas edistyy valtakunnallisesti (perusopetuksen opetussuunnitelma, OPS) asetettuihin tavoitteisiin nähden ja miten hän työskentelee. Opintojen aikana arviointi on jatkuvaa, monipuolista, kannustavaa, ohjaavaa ja rehellistä. Oppilas arvioi myös itse omaa edistymistään ja työskentelyään. Arviointi voidaan toteuttaa väliarvioinnein ja arviointikeskusteluin tai muilla tarkoitusta vastaavilla tavoilla.
Arvioinnin periaatteet
Oppimisen edistymisen ja opiskeluprosessin arviointia tapahtuu päivittäin erilaisissa opiskelutilanteissa. Arviointi perustuu siihen, miten oppilas on saavuttanut oppiaineen tavoitteet ja miten hän hallitsee oppiaineen sisällöt sekä miten hänen oppimisprosessinsa on edistynyt. Arviointia ohjaavat opetussuunnitelmassa annetut hyvän osaamisen kuvaukset sekä päättöarvioinnin kriteerit.
Työskentelyn arviointi
Työskentelyn arviointi on osa oppiaineen arviointia. Lisäksi työskentelyä arvioidaan erikseen. Työskentelyn arviointi voi olla sanallista tai numeroarviointia ja voi tapahtua kirjallisesti tai suullisesti. Arviointia annetaan säännöllisesti opetuksen aikana.
Käyttäytymisen arviointi
Käyttäytymisen arviointi perustuu siihen, miten oppilas ottaa huomioon muut ihmiset ja ympäristön, arvostaa työtään ja noudattaa yhteisesti sovittuja sääntöjä. Tavoitteet käyttäytymiseen nousevat koulun arvomaailmasta ja toimintakulttuurista. Kaikki oppilasta opettavat opettajat osallistuvat käyttäytymisen arviointiin. Käyttäytymisen arviointi voi olla sanallista tai numeroarviointia. Arviointia annetaan säännöllisesti opetuksen aikana.
Oppilaan itsearviointi
Perusopetuksen yhtenä tehtävänä on kehittää oppilaan edellytyksiä itsearviointiin. Oppilasta ohjataan tarkastelemaan oppimisprosessiaan sekä arvioimaan oppimis- ja työskentelytaitojaan. Oppilasta ohjataan ja kannustetaan arvioimaan monipuolisesti oppimistaan, osaamistaan ja työskentelyään. Itsearvioinnin tehtävänä on myös ohjata oppilasta opiskelun tavoitteiden suunnitteluun ja oppimisprosessin säätelyyn.
Päättöarvioinnin tehtävä ja periaatteet
Päättöarvioinnin tehtävänä on määritellä, miten hyvin oppilas on saavuttanut perusopetuksen oppimäärän tavoitteet eri oppiaineissa. Päättöarviointi on määritelty opetussuunnitelman perusteissa. Siellä on määritelty tieto- ja taitotason kriteerit arvosanalle yhdeksän (9), kahdeksan (8), seitsemän (7) ja viisi (5). Oppilas saavuttaa perusopetuksessa vaadittavat tiedot ja taidot välttävästi (5), mikäli hän pystyy osoittamaan jossain määrin kriteerien edellyttämää osaamista.