Klovneriaan erikoistunut teatteriryhmä Red Nose Company vieraili Maunula-talolla 13.9. Punainen viiva -esityksensä kanssa. Katsomoon pääsivät ensin koulupäivän päätteeksi yhdeksäsluokkalaiset ja myöhemmin illalla abiturientit.
Red Nose Companyn Punainen viiva perustuu Ilmari Kiannon samannimiseen teokseen (1909) ja kertoo suomalaisen köyhälistön elämästä ja tilasta 1900-luvun alkupuolella juuri ennen ensimmäisiä eduskuntavaaleja ja yhdeksän vuotta ennen sisällissotaa.
Tarinan päähenkilö Topi ja hänen perheensä ovat köyhiä maalaisia, jotka elävät 1900-luvun alun Suomessa. Heidän asemansa on huono, ja he riutuvat huonossa tilanteessaan koko tarinan läpi, mutta muutoksia on tulossa. Näiden muutosten ansiosta köyhien aseman Suomessa pitäisi parantua, mutta perhe ehtii suurimmaksi osaksi kuolla, ennen kuin muutokset ehtivät vaikuttaa heidän elämäänsä. Tarinassa sanoma saattaakin olla, että yhteiskunnan muutokset ovat hitaita.
Näytelmässä näyttelijöillä oli pellenenät ja valkoista meikkiä kasvoilla. Esityksessä hyödynnettiin myös tanssia ja musiikkia. Se oli metafiktiivinen, eli esittäjät kommentoivat sitä esittäessään sekä juttelivat toisilleen esiintymistavoista: “Aattelitko sä tolleen seistä koko loppuesityksen?” Myös yleisöä otettiin mukaan esimerkiksi saunakohtauksessa, jossa yleisö teki kiukaan sihinän äänet. Kertomisen sävy oli leikillinen, ja taiteen ja viihteen erilaiset tyylit sekottuivat.
Esityksen lavasteet olivat hyvin yksinkertaisia. Lavalla oli vain punainen verho, jonka takana näyttelijät kävivät hakemassa tarvitsemiaan esineitä, kuten kitaran tai haitarin.
Koostettu Äi6-kurssilla käytyjen keskustelujen pohjalta. Kuva Tero Ahonen.
Viimeisimmät artikkelit
Arkistot
- syyskuu 2024
- kesäkuu 2024
- toukokuu 2024
- maaliskuu 2024
- tammikuu 2024
- joulukuu 2023
- marraskuu 2023
- lokakuu 2023
- syyskuu 2023
- kesäkuu 2023
- maaliskuu 2023
- helmikuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- lokakuu 2022
- syyskuu 2022
- kesäkuu 2022
- toukokuu 2022
- maaliskuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- syyskuu 2021
- elokuu 2021
- kesäkuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021
- tammikuu 2021
- lokakuu 2020
- kesäkuu 2020
- maaliskuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- elokuu 2019
- kesäkuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- maaliskuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- kesäkuu 2017
- huhtikuu 2017
Kategoriat
- Innoluokka
- International Classes
- Kansainväliset yhteydet
- Koulukino
- Kuulumisia
- Lukio
- Lukio
- Matematiikkalukio
- Matematiikkalukio
- Matematiikkaluokka
- Matematiikkaluokka
- Oppimisympäristöt
- Strada
- Suomi toisena kielenä
- Syventävät materiaalit
- Tutoropettajat
- Tutustu MAYKiin
- Tutustu MAYKiin
- Uutiskirjeet
- Uutiskirjeet
- Yläkoulu
- Yleinen
- Yleiset
- Yleiset