Site icon Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio

Taidetta ja uusia tuttavuuksia kuvataiteen ja matematiikan yhdistelmäkurssilla

Oppilaita ahkeroimassa todistamiseen liittyvän ryhmätyön parissa. Kuva: Anna Merkuryeva
Tämän vuoden matematiikkalinjan ykkösten kuvataiteen ja matematiikan hybridikurssi pidettiin heti lukuvuoden alussa. Opintojaksolla perehdyttiin matematiikan eri osa-alueisiin pääosin soveltavien pulmien kautta, mutta mukaan mahtui myös origamien taittelua ja symmetristen kuvioiden tutkimista. 

Oppituntien alussa opettaja kertoi päivän aiheesta ja esitti erilaisia esimerkkejä ja näkökulmia. Luokan edessä ratkaistun esimerkkitehtävän jälkeen jakauduttiin ryhmiin ja aloitettiin pulmien pohtiminen. Yhteen tehtävään saattoi vierähtää koko tunti, mutta ajatusten työstäminen oli yleensä hyvin palkitsevaa. Lopuksi vielä käytiin läpi ratkaisut luokan edessä, jotta ongelmat eivät jääneet vaivaamaan ketään.

Näyttelysalissa tuntui kuin olisi ollut avaruusaluksella! Kuva: Anna Merkuryeva


Meidän luokkamme pääsi lisäksi tutustumiskäynnille taidemuseo Amos Rexiin. Japanilaisen taiteilija-muusikko Ryoji Ikedan näyttelyssä yhdistyivät audiovisuaalinen luovuus ja fysikaalis-matemaattinen kokeellisuus. Nopeasti välkkyvät valot ja korkeataajuiset äänet yhdistettynä muuten pimeään ja hiljaiseen näyttelysaliin loivat mysteerisen ja intensiivisen tunnelman. Mielenkiintoiset animaatiot kertoivat niin astrofysikaalisista ilmiöistä kuin ihmisen aivolohkojen biologiasta. Parhaiten mieleen jäi hauska kontrasti kahden samanaikaisen näyttelyn välillä: viereisessä huoneessa pidettyyn arkkitehti-mesenaatti Sigurd Frosteruksen maisemamaalausten kokoelmaan tutustuessaan saattoi kuulla seinän toiselta puolelta vaimeata piipitystä ja huminaa. 

Kuvataiteen ja matematiikan hybridikurssi antoi kaipaamaamme haastetta heti alusta alkaen. Parasta oli, ettei ennen kurssia tarvinnut osata mitään, ja että jälkikäteen pystyi seuraamaan omaa kehitystään. Hyödyllisten tietojen ja taitojen lisäksi kurssi lähensi vasta lukionsa aloittanutta luokkaamme, mistä voi olla onnellinen niin viikon kuin vuodenkin päästä.

Anna Poutanen
Maunulan yhteiskoulun toimitus

Exit mobile version