Tamila osallistui Matemaattisten aineiden opettajien liiton MAOL:n järjestämään peruskoulun matematiikkakilpailuun. Kilpailun alkukierros pidettiin lokakuussa kouluissa ympäri Suomea. Kilpailu on tarkoitettu lähinnä 9. luokkalaisille, mikä ei estänyt Tamilaa saamasta alkukierroksella täysiä pisteitä.
Loppukilpailu pidettiin 19.1. Helsingin Suomalaisessa yhteiskoulussa, ja siihen osallistui 20 Suomen alkukilpailussa parhaiten menestynyttä sekä kaksi virolaista oppilasta, jotka olivat menestyneet vastaavassa Viron kilpailussa parhaiten. Loppukilpailun voiton vei Aaro Niini Munkkiniemen yhteiskoulusta.
Tamila on luokkatovereitaan vuoden ja kilpailun voittajaa kaksi vuotta nuorempi. Hän kokee jo finaalin pääsyn olleen hänelle voitto.