Tutustu meihin – Rehtori Maija Vanhanen esittelyssä

Maija Vanhanen

Rehtori

Miten päädyit opettajaksi ja rehtoriksi?

Olen aina suunnannut opettajaksi, koska olen pitänyt lukuvuosien aluista ja viihtynyt koulussa. On antoisaa olla töissä nuorten kanssa. Opettajan ja rehtorin työn hyviä puolia on, että oppii jatkuvasti uutta ja tilanteet vaihtelee. Nautin myös vuorovaikutuksesta oppilaiden ja henkilöstön kanssa. Opettajana sain olla vuorovaikutuksessa opetustilanteissa suurien ryhmien kanssa, ja nyt puolestaan rehtorina vuorovaikutus tapahtuu enemmän tiimeissä ja pienryhmissä. Rehtoriksi päätyminen oli pitkä prosessi, jonka taustalla oli halu oppia uutta ja tehdä jotain erilaista. Tärkeintä oli siis se, että löysin sen, mikä itsestä oli kiinnostavaa.

 

Kauan olet tehnyt opettajan töitä Maunulassa?

Aloitin Maunulassa opettajana vuonna 2009 ja tein täällä 10 vuotta opettajan töitä ennen rehtoriksi siirtymistä. Sitä ennen olin Turussa opettajana. Ensimmäinen opetustyöni oli vuonna 2003, ja opetustaipaleeni alkoi tehden eri sijaisuuksia ja osa-aikaisuuksia eri kouluissa. Muutin lopulta Turusta Helsinkiin ja hain Maunulaan töihin, koska täällä oli espanjan ja englannin kielen sijaisen paikka auki. Sijaistamisen jälkeen sain vakipaikan. Olen pysynyt täällä, koska työyhteisö on mahtava, enkä siitä halua luopua. Täällä on myös saanut toteuttaa eri ideoita vapaasti, ja ideoita on tuettu. Esimerkiksi kieltenopettajana oli, ja on edelleen, mahdollista tehdä reissuja sekä yhteistyötä eri tahojen ja ystävyyskoulujen kanssa.

 

Miksi olet juuri Maunulassa töissä?

Maunulassa ei ole kovin paljon byrokratiaa, joten yksittäisillä opettajilla on hyvä mahdollisuus tehdä ja viedä asioita pitkälle itse, eikä monimutkaisia prosesseja tarvitse. Täällä annetaan myös tilaa kehittyä ja mahdollisuuksia osallistua koulutuksiin. Nyt rehtorina jatkan tätä joustavuutta ja asioiden helppoa kehittämistä aina tarpeen tullen. Toisaalta kaikkien ei kuitenkaan aina tarvitse niin sanotusti pää edellä olla kehittämässä uutta, vaan vuosien tuoma kokemus ja asiantuntijuus voi myös näkyä muulla tavalla.

 

Mikä on parasta opettajan työssä?

Työssä parasta on asioiden, ihmisten ja tilanteiden vaihtelevuus. Opettajan työssä pidin myös flow-tilasta, joka välillä saavutettiin oppitunnilla, kun kaikki yhteisesti innostuivat tunnin aiheesta. Rehtorina flow-tila on erilaista, ja se saattaa koskea esimerkiksi jotain kirjallista työtä, mutta sen saavuttaminen on silti mukavaa.

 

Mikä Maykissa on parasta?

Maykissa on parasta sen vahva yhteisö. Meillä on myös mielestäni hauska sekoitus perinteisen säilyttämistä sekä uusien asioiden eteenpäin viemistä. Meillä on esimerkiksi vanha historiallinen koulurakennus, ja juurissa vaikuttaa sekä viipurilaisuus että maunulalaisuus. Katsomme silti tulevaisuuteen ja kehitämme toimintaamme.

 

Mikä erottaa Maykin muista kouluista?

Maykin kombo on siten hauska, että meillä on akateemisen matematiikkapainotuksen ohella lähialueen yläkouluikäiset ja paljon urheilevia nuoria. Lisäksi englanninkielinen opetus lisää kulttuurien kirjoa koulussamme. Tämä tekee sen, että meille hakeutuu oppilaita sekä tästä läheltä Maunulasta että muualta, ja ihmisillä on eri taustoja. Olemme hyvin monimuotoisia. Henkilökunnan näkökulmasta myös joustavuus erottaa Maykin muista. Se näkyy toiminnallisessa vapaudessa ja mahdollisuudessa vaikuttaa konkreettisesti esimerkiksi työsuunnitteluun. Pyrimme antamaan opettajille mahdollisimman paljon vapautta vaikuttaa omaan toimintaansa.

 

Mikä on paras muisto työuraltasi?

Opettajan ja rehtorin urallani on jäänyt mieleen hetket, kun joku on antanut myönteistä palautetta ja tukea. Opettaja-aikana työkaverien tuki oli tärkeää vaikeissa tilanteissa. Kun tulin valituksi rehtoriksi ja henkilökunta osoitti tukea, se tuntui myös hyvältä, ja yhäkin niin myötä- kuin vastoinkäymisissä tuki ja kannustukset jäävät hyvinä muistoina mieleen. Työn kohokohtia ovat myös pienet positiiviset välähdykset, kun esimerkiksi oppilas saa vaikeuksien kautta painaa ylioppilaslakin päähänsä

, ,
Edellinen artikkeli
Tutustu meihin – Juha-Matti Tammela esittelyssä
Seuraava artikkeli
Helsingin käräjäoikeudessa vieraileminen