Hyvät ylioppilaat, koulun henkilökunta ja muu juhlaväki,
tuntuu oudolta seisoa tässä – veljeni kanssa – teidän kaikkien edessä. Ihan kuin vasta juuri olisin tänne kouluun tullut. Tämä hetki, joka tuntui vielä aivan äskettäin kaukaiselta, on muuttunutkin äkkiä nykyhetkeksi.
Haluamme kiittää teitä kaikkia. Kiitos koulun opettajille erinomaisesta opetuksesta: tekemänne työn hedelmiä nauttiessa ei ole voinut kuin ihailla osaamistanne. Olette valmistelleet meille innostavia oppitunteja ja tehtäviä sekä sopeutuneet jatkuvasti muuttuvaan tilanteeseen. Kiitos kannustamisesta, taitoihimme luottamisesta ja siitä, että olette kohdanneet meidät yhdenvertaisina ihmisinä. Kiitos huoltajille, ystäville, kaikille, jotka ovat toimineet tukipilareinamme. Te kaikki olette mahdollistaneet sen, että me ylioppilaat olemme tänään täällä juhlistamassa valmistumistamme.
Viime kesänä kävimme kahdentoista luokkakaverimme kanssa viiden päivän roadtripillä. Kiersimme Suomen länsirannikon kaupunkeja ja leirintäalueita. Se oli seikkailu. Säästimme rahaa nukkumalla teltoissa ja selviydyimme ilman jääkaappia hyödyntäen leirintäalueiden keittiöitä sekä retkikeittimiä. Jatkuvat kaupassakäynnit ja päivittäinen uusien leirin rakentaminen alkoivat kuitenkin väsyttää.
Retken kolmannen päivän iltana juttelin ystäväni kanssa Yyterin hiekkarannalla. Tuona päivänä olimme käyneet Naantalin vanhassa kaupungissa kävelyllä, paistamassa makkaraa nuotiolla keskellä metsää sekä saaneet ruoan juuri ja juuri valmiiksi ennen leirintäalueen keittiön sulkeutumista. Myöhäisen kesäillan hämärtyessä olimme vielä hiekkarannalla viettämässä yhdessä aikaa. Ystäväni totesi, että olisi mukavampaa yöpyä pidempään samassa paikassa ja tehdä sieltä käsin lyhyempiä päiväretkiä. Olin samaa mieltä. Seikkailun tuoma vapaus oli hauska ja ikimuistoinen kokemus, mutta kulutimme paljon aikaan turhaan säätämiseen.
Minusta lukio muistuttaa paljon majapaikkaa elämän matkalla. Olemme kehittyneet tällä matkalla, mutta meillä on ollut myös koulun tuoma säännöllisyys ja opettajien ohjeistus tukenamme. Nyt on kuitenkin aika jatkaa matkaa ja etsiä uusia majapaikkoja. Ottaa uusi askel tuntemattomaan.
Monet meistä hakeutuvat jatko-opiskelemaan seuraavien vuosien aikana. Opiskelupaikasta riippumatta edessämme oleva elämä on aiempaa itsenäisempi. Tulevaisuus tuo meille velvollisuuksia, mutta onneksi vastuu omista tekemisistä antaa meille myös vapauksia. Vapauksia kulkea omia teitä eteenpäin ja muuttaa retkisuunitelmaa, kun se parhaimmalta tuntuu.
Tässä kohtaa on hyvä katsoa taaksepäin. Millaisen matkan olemmekaan kulkeneet? Noin kahdentoista vuoden koulutaival on tuonut meille paljon tietoa ja viisautta. Joskus tehty työ ja koulusta kerätty tieto voivat vaikuttaa vähäpätöisiltä. Tiedonmurusista ja loputtomista päivistä ja illoista koulutöiden äärellä on kuitenkin muodostunut ylioppilas, itsenäinen kriittinen ajattelija.
Olemme tulleet erilaisista lähtökohdista samaan lukioon, jossa elämämme ovat yhdistyneet monilla eri tavoilla. Kullakin meistä on kuitenkin omat haasteemme. Jokainen meistä on tehnyt niihin nähden kovan työn päästäkseen tähän pisteeseen. Haluammekin onnitella kaikkia, jotka ovat ylittäneet itsensä ja päässeet näin pitkälle riippumatta siitä, miltä arvosanat näyttävät. Samalla haluan muistuttaa sekä tuoreita ylioppilaita että niitä, jotka eivät vielä tänä keväänä valmistuneet: Arvosanat eivät määritä ketään ihmisenä. Elämässä on paljon arvokkaampiakin asioita kuin hyvät arvosanat. Jokainen ihminen on yhtä arvokas omana itsenään riippumatta mistään tekijöistä.
Lukion aikana kukin meistä on varmasti epäillyt kyvykkyyttään, alittanut omat tavoitteensa tai tuntenut itsensä riittämättömäksi. Nyt kuitenkin näen edessäni vain onnistujia. Ylioppilaslakki päässänne on todiste siitä, joten kantakaa sitä ylpeydellä. Hyvät ylioppilaat – haluan sanoa teille lopuksi, A. A. Milnen “Nalle Puh” -kirjan (1926) sanoin:
“Jos huomenna tulee päivä, jolloin emme ole yhdessä, sinun pitää muistaa jotain. Olet rohkeampi kuin uskot, vahvempi kuin miltä näytät ja älykkäämpi kuin mitä tiedät.”
Oskari ja Markus Niemi